Ikkuna on yhtä kylmä

Ikkuna on yhtä kylmä kuin maisema sen takana
olen välttänyt koskemasta siihen
ettei todellisuus kasvaisi sen läpi
saisi otetta

Yhtenä erityisenä päivänä paistoi aurinko
kuin maalaten kaikki uhat mahdollisuuksiksi
kaikki rumat kauniiksi
kaikki mitättömät olennaisiksi
valoksi tuulen ja jään

mutta lasi oli kova,
ei päästänyt kättä läpi, ei painunut kosketuksesta
kylmä oli silti

mutta niin kaunista
ehkä jonain toisena päivänä astun parvekkeelle
ja painaudun lumeen joka sinne on kerääntynyt

ehkä tämä on viimeinen kevät
jona jään
ja pysyn
enkä lähde

Syyllinen

Sormenjälki seinässä
sängyn yläpuolella, vasemmalla
haalistunut kuin unelma siitä mitä piti olla
tai joka hetken oli, vaikken enää muista

Se ei ole minun
en tiedä mistä se on tullut
en tiedä nimeäsi, syyllinen
Tunnenko sinut? Onko sillä väliä?

Nimetön ilta, tummuva taivas
joka vilahtaa verhojen raosta
kun hän vetää ne kiinni
en tunne käsiäsi, syyllinen
niitä jotka tahrasivat, vaikkakin hellyyttään

Sormet, minun ja hänen
painan omani seinää vasten
kuin hän olisi siinä
en tunne sinua, syyllinen
vain maalatun lastulevyn

Syyllinen mihin? Onko sillä väliä?

En tuntenut hyvin

Silmäsi kiinni,
grillattuja vai -
asiassa suurtakaan eroa.

Gabriel tarkoittaa:
lapsemme,
sen meno
mun kavereitten olkia vasten
ja sä ostat jotain
piilossa.

Kuvani alkoivat puolestaan kasvaa,
kumpikin on
tien toisella puolella
yhdeksästä kolmeen;
se on tapahtunut meidän välillämme -
vastaus jokaiseen minun epäilyyni.

Keitin kahvia tai teetä,
sauniot, ratamot, ja talo.

Aleksi Merikoski.

Näyttää siltä, että
teidän täytyy nyt yrittää.
Muu aika kirjoiteltaisiin kauniita kirjeitä.

("Runo" on luotu pläräämällä sivuja ja osoittamalla sormella satunnaisia sanoja Virpi Hämeen-Anttilan Alastonkuvia-teoksesta. En valinnut kuitenkaan pelkkiä yksittäisiä sanoja, vaan soittamani sanan lisäksi olen valinnut kyseistä sanaa ympäröivää tekstiä sopivalta tuntuvan määrän. Yksi rivi runossa on siis yksi arvottu kohta, ja ne on arvottu juuri tässä järjestyksessä - en ole järjestänyt rivejä tai sanoja uudelleen. Ainoa muokkaus, mitä olen tässä tehnyt, on välimerkkien ja isojen alkukirjainten lisäys tai muuttelu.)

Ihminen

ohitseni käveli äsken ihminen
sen silmissä oli väri
ja sillä oli hiukset

sillä oli sydän, vaikken sitä nähnyt
ja verisuonet ja iho
joka oli vaatteiden alla

se puhui puhelimessa
ja astui askeleen, ja toisen
sillä oli ääni ja keuhkot
joihin se veti ilmaa
ja jalat, jotka oli työnnetty kenkiin

sillä oli pituus ja paino
ja määränpää, vaikken tiennyt sitä

sillä oli joku ihminen, jonka se tuntee
sellaisella tavalla että voi puhua puhelimessa

ja ajattelin että
jos koskettaisin hänen olkapäätään, hän ehkä huomaisi minut
ja että jos hän nyt nostaa katseensa
näkeekö hänkin ihmisen

Kumotaan kaikki

Noustaan kaikki barrikaadeille
ei sillä väliä että miksi
kunhan on jotain minkä puolesta taistelee

aina on pöytiä jotka voi vielä kumota

 vankeus, sisaruus ja harvainvalta
 menin, kuulin ja hävisin


aina on äitejä jotka leipovat pullaa

älä koskaan palaa kotiin,
älä varsinkaan kilpeäsi kantaen tai sen päällä
älä päästä pahasta

aina on ihmisiä, jotka voi käännyttää
__ovelta
__uskoon
__jumpassa
__perussuomalaiseksi
ruksi omasi, kaikki kelpaa


kannattaako ajatella,
kannattaako ylipäätään olla olemassa
jos ei ole mitään minkä takia olisi

Kaupunki on palanut

Kaupunki on palanut
peittynyt omaan tuhkaansa kuin
kuollut puu
mutta älä sure, se on
kuolema josta saa alkunsa uusi

Mustuneille hartioilleni itää ja kasvaa sinivuokkoja
kevään merkiksi
että on tulossa jotain uutta

Joku puhaltaa pilliin varoitusmerkin:
uimamaisteri on palanut altaille
enää ei saa uida miten sattuu
on mentävä päästä päähän taas
hetken olikin jo kaaos

Sinivuokkoja saa poimia
jossei juurineen kisko
riisu vain minut niistä
ensi vuonna ne nousevat uudelleen
sen merkiksi että on jotain uutta

Kaupunki on palanut
anna sen mennä
mitä sillä tekee

köynnös

Katso kuinka minun jalkani irtoavat tiestä
katso miten maailma tarttuu minuun
kuin seinää hitaasti valtaava viini

alan peittyä vihreään
alan kohota

maailma tunkeutuu minuun huomaamatta
saa minusta otteen, nostaa
juurtuu minuun, köynnös
symbioosi
saan siltä jotain, se saa minut

köynnökset ottavat raajani valtaansa
liikuttavat, vasten tahtoani
laittavat sormeni tarttumaan puihin ja tienviittoihin
liikuttavat jalkojani, vasten tahtoani
laittavat ne ottamaan askeleen, irtoamaan tiestä

en edes tiennyt että tätä haluan
ennen kuin se jo tapahtui

Mähkiäinen

Mähkiäinen on sellainen
joka mähkii kaikki päivät
ja mähkiminen taas tarkoittaa
että mitkään kelpaa eivät

Ei kelpaa pyörä eikä kelpaa pallo
ei kelpaa luusto eikä kelpaa kallo
Ei kelpaa Kaisa eikä edes Ville
Ei yhtään mikään kelpaa mähkiville

Ruokapöydässä mähkiäinen
ei suostu syömään mitään
ei kelpaa keitot eikä kelpaa sillit
eikä perunat ensiksikään

Mähkiminen on suotavaa
aina joskus, silloin tällöin
mutta jos liikaa mähkii, niin
saattaa olla porukan ällöin

Pienois-gradu

Evotan semantiikassa ja angstittaa
morfologiakin ragettaa
kirjastossa netitän ja sometan puhelimella
sen sijaan että hikettäisin gradua

lifettääkö vai no-lifettää - siinä pulma

joskus kerran kuussa flametan kaverille
miten tuuritin jonkun aineiston kanssa
joskus menee lesottamisen puolelle

wikipeditän ratkaisuja ongelmiini, mikä lähinnä lolllittaa
naapapalmutan omalle osaamattomuudelleni
aineiston analyysi pelittää vaan silloin,
kun ignoretan kaikki ongelmalliset tapaukset

kontekstittaakseni hieman tätä:

gradu sekä vamottaa että ihkuttaa, joten
peikotan omaa runoblogiani ja runoilun sijaan
blogitan graduangstista ja facetan linkin
että voitte sitten tylyttää
tai likettää jos liketyttää, ihan sama mulle

(LIKETÄ!)

varis

leikkaan hiukseni poikki
ja niiden mukana valuvan ruosteisen veden
annan muodostua jalkoihini lätäköksi

tässä minä seison paljain jaloin
oman riittämättömyyteni jäljissä
miksi kuivaisin mitään?

riisukaa pois nämä vaatteet
voin seistä tässä ilmankin
tulkaa ja ottakaa kuvia:

"Vettä valuva tyttö, jonka hiukset ovat kappaleina hänen ympärillään -
varpaat ovat kylmästä punaiset, mutta
kädet yltävät koskemaan yli lentävää varista."

käteni ovat tummuneet kaikista valottomista seinistä
joiden varjossa olen virunut
mutta ei enää kauan

ei enää kauan
nyt kun olen ottanut kiinni lentävän variksen ja leikannut hiukseni
nyt kun olen nostanut jalkani ruosteisesta vedestä ja astellut pois
nyt kun olen ravistanut ranteistani metalliset lukot
avannut nyrkkini jossa on musta sulka

valoja

yöllä huoneeseeni osuu valoja
jotka piirtävät seiniini maiseman
ohi kulkevat autot, yksittäisen sireenin äänen
katulampun jonka alta olen kulkenut harvoin
vastakkaisen talon tyhjää näkevät silmät
yksinäisen pyöräilijän ja sen lunta viistävän dynamon
tuulen joka takertui puuhun ikkunan edessä
pihavaloon muodostuneen huurteen ja jääpuikot

sänkyni on niin alhaalla että se on aina pimeässä
mutta sinne näkee kaiken mitä seiniin on maalattu

huomaan asioita

nukuin päivällä ja yö on pitkä
huomaan asioita
että käytän liikaa rinnastuskonjunktioita
että olen ripustanut pyykkini väärin
että kurkkuni on kipeä
että minun ei ole nälkä
että ihmiset kulkevat ulottumattomiini
että vatsassani on tuntematon tyhjä aukko

huomaan että oli kysymys mikä tahansa
lopulta vaihtoehdot ovat vain elää tai menehtyä
kestää tai antaa periksi
kuolla tai herätä henkiin

kesken

Kaikki on vielä niin kesken

ja olen saattanut keskittyä niihin,
missä olen tehnyt väärin,
missä olen astunut sivuun,
mihin kaikkeen olen itseni kolhinut

olen saattanut keskittyä siihen
että on paha olla tai
lamppu on palanut tai
naapurit riitelevät

olen saattanut keskittyä näkemään
en mitään

olen saattanut olla yrittämättä nähdä

mutta kaikki on vielä kesken
kaikki on vielä mahdollista

sumua ja unta

Yhtenä päivänä huomasin, että olin kadonnut, sumu oli noussut päälleni ja kietoutunut silmiini kalvoksi enkä nähnyt itseäni peilistä, kosketin käsivarttani ja tunsin muovin ja kastuneen raudan, maa jalkojeni alla oli liejua ja unta ja unohtunut jonnekin muualle; putosin. Kaikki mitä joskus olin ei ollut enää mitään, olin muuttunut savuksi ja haihtunut, ei ollut keuhkoja joilla hengittää, ilma oli liejua ja unta ja unohtunut jonnekin, lakkasin hengittämästä. En muistanut enää miltä näytin ennen tätä tai miltä näyttäisin nyt jos olisi silmät joilla nähdä, en muistanut nimeäni tai miten se kimpoaa seinistä kun sen joku lausuu ääneen, nimeni oli liejua ja unta ja unohtunut - ja kun sumu aamulla hävisi, en tiennyt kumpi oli enemmän sumua ja unta, eilinen vai tämä.

ylihuomenna

en usko että tämä päivä loppuu siihen
kun kello lyö kaksitoista
kaikki pienikin mitä tänään tein luetaan huomisen lehdistä
nähdään jalanjälkinä lumessa
luetaan päiväkirjoista ja katsotaan valvontakameroista
tunnetaan kädenjälkinä lämmintä puuta vasten

ja sitten joku näkee jälkeni ja seuraa niitä
tai lukee päiväkirjani ja oppii virheistäni
laittaa kätensä siihen missä minun oli ja hetken olemme yhtä

ja ylihuomenna joku lapsi näkee kaksien kenkien painamat jäljet
ja laskee niihin saappaansa kuin testatakseen

ei ole mitään ehjää

minussa ei ole mitään ehjää

mursin häntäluuni teininä pulkkamäessä
lantiollani on arpi naulasta johon sen raapaisin
talvisin huuleni ovat rohtuneet

silmäni ovat nähneet kerjäläisen ja nälkää näkevän tiikerin
käteni ovat pidelleet veristä kangasta
jalkani ovat astuneet ohi kun olisi pitänyt jäädä ja huomata

sylini on jäänyt tyhjäksi iltoina joina pakahtuu yksinäisyyteen
polveni ovat taipuneet päivinä joina en ole jaksanut syödä
huulissani on haavoja omien hampaideni jäljiltä

sydämeni lyö liian kovaa kun pelkään
niskani on jäykistynyt kun on sanottu etten riitä

hiukseni halkeilevat helposti ja muuttuvat hauraiksi
ihoni kuivuu ja varisee paloina uuden tieltä

kaikki on jotenkin rikki

Harmaa

Väsyttää, silmät painuvat kiinni, vaaleita pilviä takertuu seiniin ja kattoon kun kaikki muuttuu vähän harmaammaksi. Minun on vaikea hengittää mutta ilma on kevyt, hitaasti aika valuu eteenpäin. En ajattele mitään mutta joku outo mieli saavuttaa minut kulkee sisääni, fasaanit kävelevät salaa minuun ja nostavat siipensä kuin koskeakseen "älä mieti liikaa, olet vieläkin ehjä", ja kaikki kutittaa tunne on kevyt mutta hengitys raskas, silmät painavat, olen nukkunut liian vähän; ehkä joku pienikin kosketus riittää tähän hetkeen kun pilvet kasvavat ja seinät peittyvät harmaaseen ja väsyttää.

ankerias

Minun sisälläni kasvaa ankerias
se on rakentanut minuun pesänsä
ja vaikka se ei ole vaarallinen
ei aio tappaa
sen silmät ovat rumat ja tuijottavat rävähtämättä

pahinta on, ettei sitä huomaa
se on piiloutunut hyvin
kunnes sen on nälkä ja se nostaa päänsä

olen kerran käynyt sukeltamassa koralleilla
nähnyt ankeriaan pään kirjavien kalojen joukossa
nyt se on takertunut minuun
katsoo minua

ja minä haluan siitä eroon, mutta
se uhkaa vievänsä palan minua mennessään

kuu peittyy metsään

kuu peittyy metsään
varpuset nousevat varpailleen
ja yrittävät nähdä
yhtäkään askelta ei ole kävelty; hanki on paljas

paljas kuu
varpailleen nousevat varpuset yrittävät askelta
hanki on kävelty
ei ole yhtäkään metsää nähdä

varpuset peittyvät
yhtäkään ei ole nähty
kuu ja hanki nousevat varpailleen, yrittävät kävellä
askel on paljas ja metsä

paljas metsä
varpuset yrittävät kuuhun
yhtäkään askelta ei ole kävelty

helpompaa olla menemättä

On helpompaa olla menemättä mihinkään
jos ei edes katso ulos
jos peittää itsensä höyheniin ja teemukeihin
jos unohtaa, että tuossa edes on ovi

Ja on helpompaa olla menemättä
koska jos menee, on aina mahdollista, ettei löydä takaisin
tai että menettää sydämensä
tai vahingossa myy sen

Mitä tahansa voi tapahtua, jos menee.

On helpompaa olla menemättä
turvallisesti olla tuntematta mitään
olla omistamatta mitään
leijua tässä olemattomassa vedessä
yhtä lailla olla menettämättä

jälki merestä

paitaani jäi jälki merestä
aalloista jotka nousivat mustalle hiekalle
maanjäristyksestä, jota emme tunteneet
sateesta, joka tuli yllättäen

sade, joka sai meidät pysähtymään
autotalliin kyhättyyn markettiin,
kasteli kaiken mitä oli mukana

kaikki oli niin uutta
mitättömät joet, joiden
yli oli rakennettu kilometrin mittaisia siltoja
mitättömät joet, jotka rankkasade sai kasvamaan valtaviksi
joet, joita viertävillä valleilta näki joka suuntaan

ostin riisihatun ja suklaata,
jota ei pystynyt syömään
(riisihatunkin heitin myöhemmin pois)

sateen aikana tielle nousi kämmenen kokoisia etanoita
oli melkein kylmä märissä vaatteissa
piti laskeutua vallilta

sade, joka loppui yllättäen,
oli muuttanut maisemaa

takaisin päästessä piti vaihtaa vaatteet
paitaan jäi jälki

entä jos ei

entä jos vain istuu tuulen puisteltavana
ja katsoo kaikkea ulkoa päin

jos ei kosketa mitään eikä anna minkään koskettaa
jos näkee linnut mutta ei kuule niiden ääntä
jos maistaa veden

entä jos vihaa kaikkea tai on välinpitämätön
entä jos ei halua saavuttaa mitään

jos ei tee mitään koko päivänä
jos ei nosta kättään näppäimistöltä
jos on vain sanoja jotka eivät tarkoita mitään

entä jos ei ole mitään suuntaa

Anteeksi

he lauloivat viidelläkymmenellä eri äänellä
siitä, miten paljon he rakastavat
miten yksinkertaisia he toivovat
miten vähään he olisivat tyytyväisiä

minä haluan kaiken
haluan, että kaikki mitä kosketan muuttuu omakseni
haluan koskettaa kaikkea mitä näen
haluan nähdä kaiken mitä on

tahdon haluta
haluta tehdä tahtoni mukaan
tahtoa mitä haluan
toivoa määrättömiä
olla tyytymättä mihinkään, vaatia aina lisää

päästä eroon tästä anteeksi pyytämisestä

yhtäkkiä muistan sinut

yhtäkkiä muistan sinut
ja miten aurinko heijastui silmäripsistäsi
piirsi varjoja valkoisille lakanoille

yhtäkkiä muistan
kuinka kovaa saattoi sydän lyödä
vain siksi että tuntee hengityksen ja tietää
että se on ollut sinun keuhkoissasi
liikuttanut sinun lihaksiasi

yhtäkkiä olen siinä taas
katselemassa miten aamu vähitellen kaivaa sinut esiin
nostaa luomesi ja saa sinut näkemään

ja miten kaikki on hetkeksi paikallaan
värähtämättä
liikkumatta tässä
nyt kun minä yhtäkkiä muistan

tauti

kurkku kipeänä kaikki näyttää vähän kylmemmältä
huopa on karhea ja maistuu harmaalta
tekee mieli jättää kaikki tekemättä

jättää syömättä ja nukkumatta
olla pukematta päälleen, olla riisumatta
olla olematta tässä
olla menemättä mihinkään

eikä minulla ole mitään sanottavaa
haluan olla puhumatta
istuutua tai sitten nousta seisomaan tai laskea makuulle
en edes tiedä
unohtua jonnekin

olla kirjoittamatta tätä runoa

Kynnen alle

Kynnen alle on jäänyt kimalletta
eilisen unesta pala
joka jäi vielä jäljelle vaikka pesi kätensä

ja kun luuli jo jättäneensä taakseen senkin naamion
pukeneensa ylle tämän uuden arjen ja unohtaneensa että
ikinä näki mitään unta
joku kirkas välähtää auringossa

juuri ennen nukahtamista

juuri ennen nukahtamista jumalat saapuvat huoneeseeni
valkoisissa takeissaan ne katsovat lävitseni
luetteloivat lomakkeisiinsa verisuoneni ja luuni
laskevat kuinka monta kertaa olen kaatunut jaloiltani
kertovat että yhä olen elossa

yhdellä on kädessään desibelimittari
se sanoo, että minun pitää huutaa,
puhaltaa ilma ulos keuhkoista ja antaa sydämen lyödä

että en minä siihen kuole jos lyön polveni verille
tai käteni seinään
mutta jos annan äänen ja ilman ja veren olla
jonkun mittaamattoman ajan päästä ne kuitenkin tulevat ulos
eikä niitä sitten enää saa takaisin

lunta

lunta
uni johon voi kävellä
jättää askeleensa sen merkiksi että oli täällä
lumi, jonka näkee öisin
satu eilisestä ja siitä mitä voisi olla
kastunut paperi käpristyy rullaksi ja alkaa pyöriä
tuulee
uni johon voi kävellä
jättää kengät ja astua paljain jaloin
jään pinnalle on kasaantunut kinoksiksi
unta
siitä miten voisi tulla ja mennä
miten voisi sataa
miten voisi tuulla
uni johon voi kävellä
jättää jalkansa ja nousta ilmaan
kevyesti
putoilee taivaalta lumi, jonka näkee
öisin
satu eilisestä ja mitä olisi voinut

joinain iltoina sataa vettä

joinain iltoina sataa vettä
niin paljon että kaikki peittyy siihen

linnut talojen harjaksilla vaihtuvat sameasilmäisiin kaloihin
joiden evät ovat hitaamman välinpitämättömiä kuin pulujen siivet
kesän aikana pitkäksi ehtinyt ruoho huojuu vesivirrassa
autot jäävät paikalleen, juuri siihen missä vesi nousi niiden yli

laskevan auringon valo särkyy vedenpinnasta ja tippuu sirpaleina kaiken ylle
jää kimaltamaan talojen ikkunoihin ja autojen pelteihin

kaikki lukemani kirjat kastuvat ja sanat liukenevat niistä
mustaksi värjäytynyt vesi saa kuvittelemaan mustekalaparven
mutta tämä on sadevettä, makeaa,
vain järvikalat uivat tällaisessa

joinain iltoina minä hukun
ja miten kaunista se kaikki on

se miten ihmiset ovat lopulta niin pieniä

jos otetaan pois kaikki se, mihin on itsensä kätkenyt
             riisuttaan käärinliinat
revitään irti kaikki siivet
katkotaan jalat ja kädet
puhkotaan silmät ja tärykalvot
peitetään suu ja nenä, poltetaan iho
             riisutaan alastomaksi

viedään pois kaikki ne tunteet joita on pakottanut itsensä tuntemaan
    ettei se mikä niiden alla on tulisi esiin
poistetaan kaikki ne harsot, joilla on kaunisteltu liian ruma muisti

jää jäljelle se mitä on
mutta onko sitten enää muuta jäljellä kuin kuollut

Mitä se on kun
ihmiset eivät ymmärrä mitä sanon
nostanko käteni nousenko ilmaan
onko mitään olemassa jos sitä ei joku muu ymmärrä
maailma on pelkkiä ovia, satoja ovia, joita joko ei saa auki tai ei saa kiinni
astunko ulos jäänkö tähän
käsille jää aina se, mitä muut eivät huoli tai huomaa
pidänkö tämän heitänkö pois

kun keväällä lumesta kaivautuu esiin keltainen viime syksynä kuolleen lesken lehti
tarkemmin Hesarin sunnuntainumero, lokakuun kahdeskymmenesensimmäinen kasktuhattakakstoista

kevään merkki se on sekin