sumua ja unta

Yhtenä päivänä huomasin, että olin kadonnut, sumu oli noussut päälleni ja kietoutunut silmiini kalvoksi enkä nähnyt itseäni peilistä, kosketin käsivarttani ja tunsin muovin ja kastuneen raudan, maa jalkojeni alla oli liejua ja unta ja unohtunut jonnekin muualle; putosin. Kaikki mitä joskus olin ei ollut enää mitään, olin muuttunut savuksi ja haihtunut, ei ollut keuhkoja joilla hengittää, ilma oli liejua ja unta ja unohtunut jonnekin, lakkasin hengittämästä. En muistanut enää miltä näytin ennen tätä tai miltä näyttäisin nyt jos olisi silmät joilla nähdä, en muistanut nimeäni tai miten se kimpoaa seinistä kun sen joku lausuu ääneen, nimeni oli liejua ja unta ja unohtunut - ja kun sumu aamulla hävisi, en tiennyt kumpi oli enemmän sumua ja unta, eilinen vai tämä.